Opintomatka Puolaan

28.10.2024 00:00

Tervetuloa johtamisteemaiselle opintomatkalle Puolaan 28.10-1.11.2024! Puolassa kehittyvillä tiloilla on esimerkiksi maidon keskituotos noussut huimasti viime vuosina. Selvitämme porukalla, miten tuloksiaan kehittäneet tilat ovat johtaneet tätä muutosta ja millaiset tulevaisuuden näkymät paikallisilla karjatiloilla on. Näkökulmana on myös muuttuva ilmasto ja kasvuolosuhteet. Puolan viljelyolot ovat meille vielä hiukan erilaisia, mutta tulevaisuudessa tarvitsemme tietoa ja kokemuksia, kuinka pidentynyttä kasvukautta pystytään hyödyntämään ja kuinka selviämme esimerkiksi kuivuudesta. 

Matkareitti on monipuolinen ja aloitamme Berliinistä, jatkamme siitä puolalaisille huippukarjatiloille valtaosaksi viikkoa ja loppuviikosta kaarramme Sudeettien vuoriston kautta Prahaan. 
ProAgrialta matkaa johtavat innokkaat kansainväliset asiantuntijamme Anna Okkonen ja Anu Ellä.

Tutustu alustavaan matkaohjelmaan tästä.

Opintomatkan hinta +- 1500 €/hlö

Matkalle on maksimissaan 34 paikkaa ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Koska lomitusten kannalta on monelle tärkeää suunnitella reissut ajoissa, avaamme ilmoittautumisen ennen lentolippujen hinnan vahvistumista. Arvioitu hinta sisältää lennot, 4 yön hotellimajoitukset, laadukkaan johtamisteemaisen ammattiohjelman tulkkauksineen, kulttuurikohteita Puolassa, puolalaisen illanvieton, aikaa Prahassa sekä runsaasti ruokia ja juomia. Hinta-arvio on laskettu huomioiden jo ennakkoon mahdollinen lentohintojen korotus. 

Matka on alustavasti täynnä

Mahdollisia peruutuspaikkoja voit tiedustella Anu Ellältä anu.ella@proagria.fi, 040 180 1260.

Ilmoittautuminen tähän tapahtumaan on tällä hetkellä suljettu.

Ajankohta

Alkaa:  

28.10.2024 00:00

Päättyy:  

1.11.2024 00:00

Lisää tapahtuma kalenteriisi